Coverfield
Tapani KangasKitara ja laulu Teemu SaloKiipparit Ville KivimäkiRummut Mikko PajuvirtaBasso Coverfield perustettiin kauniina keväänä 2009 ajatuksena lähteä viemään biletyksen ilosanomaa ympäri Suomen ravintoloita ja yksityistilaisuuksia. Sana alkoi jo hyvin nopeasti kiiriä Kovan-luokan-bilebändistä. Vuoden 2010 alusta bändi on kiertänyt maamme parhaita bilemestoja varsin tiiviiseen tahtiin. Sadas keikka soitettiin kevättalvella 2011 ja keikkatahti kiihtyy edelleen. Coverfield valloittaa kuulijansa iloisella asenteella, monipuolisuudella, sekä yllätyksellisyydellään. Biisilista muuntuu tapahtuman luonteesta ja yleisöstä riippuen tanssimusiikista viihdemusiikin kautta kuumimpiin bilehitteihin. Bändi keikkailee pääsääntöisesti nelihenkisenä, mutta yhtyeeltä luonnistuu tarvittaessa hieman kevyemmän otteen repertuaari vaikkapa duona tai triona. Myöskään suurempi kokoonpano vaikkapa lisäsolisteineen ei ole poissuljettu mahdollisuus. Ota rohkeasti yhteyttä niin räätälöimme sinulle juuri täydellisen illan. Yhtye on noteerattu myös maamme kärkiartistien parissa ammattitaitoisena kokoonpanona, vierailevina solisteina on esiintynyt muun muassa Jani Wickholm, Timo Kotipelto (Stratovarius), Pauli Hanhiniemi (Kolmas Nainen, Pauli Hanhiniemi & Perunateatteri), Jarkko Ahola (Teräsbetoni), Osku Ketola (Palava), Jonna Geagea (ex-Nylon Beat), Jukka "frogley" Mänty-Sorvari (Skädäm), Ali Elkharam (Idols 2011), Jusu Wirekosk (Idols 2011), Costello hautamäki (Popeda, Sleepy Sleepers, Hanoi Rocks) ja Antti Railio (Idols 2007, ex-Celesty). Yhteistyötä on tehty tiiviisti laivayhtiöiden, hiihtokeskusten ja ketjuravintoloiden kanssa, ja sana kovatasoisesta liveshowsta leviää yleisön keskuudessa. Coverfield on bileiden takuunimi. Kun Coverfield on täydellä miehistöllä matkassa, kulkee yhtyeen mukana ammattitason ääni- ja valokalusto teknikoineen. Olisiko siis aika tilata yksi kovakuntoisimmista suomalaisorkestereista lämmittämään teidänkin lauteenne. |
